Terveisiä lähiöpubista.
Kun menimme ystäväni kanssa tilaamaan juomia tiskiltä, baarityöntekijä loisti poissaolollaan. Häntä odotellessamme jatkoimme kesken jäänyttä juttua. Tiskillä nuokkui keski-ikäinen mies, joka katseli keskusteluamme ja avasi suunsa: "Hei, onko tuo kuurojen kieltä mitä te puhutte?" Siitä huolimatta, että miehen huulet olivat toimineet sisääntuloaukkona useammalle tuopille, hänen huulionsa oli varsin selkeää. Nyökkäsimme vastaukseksi ja mies jatkoi: "Se ei ole kansainvälinen kieli, eihän?" Pudistimme päätämme. "Ei ole, aivan. Se on harmi. Minä opiskelin kuurojen kieltä mutta lopetin, koska huomasin että en voi keskustella italialaisten, espanjalaisten ja [joidenkin muiden] kanssa." Mies päätti puheenvuoronsa ja laski surullisena päänsä alas. Mikä tragedia.
Kommentoimatta lainkaan miehen mielenkiintoista sanavalintaa (kuurojen kieli) ja ihmeellistä motiivia viittomakielen opiskeluun: miksi niin moni kuulevista on siinä luulossa, että viittomakieli olisi kansainvälinen kieli? Eikö ole ihan loogista, että eri puolilla maailmaa syntyneet ja kasvaneet kuurot eivät käytä samaa kieltä? Ei kuulevillakaan ole yhtä universaalia kieltä, jonka jokainen oppisi äidin- tai ensikielenään.
P.S. Tämä ilmiö toistuu aivan liian usein.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Luulen että taustalla on ajatus siitä, että viittomakieli ei olisi samalla tavalla kehittynyt oikea kieli kuin muut kielet vaan kansainvälisesti sovittu yhteinen tapa ilmaista tiettyjä asioita vähän samaan tapaan kuin vaikka liikennemerkit. Tyhmä ajatus, mutta sitä kautta se uskomus kansainvälisestä kielestä ehkä lähtee.
Toinen joka sotkee on se, että kielestä käytetään aina nimitystä viittomakieli olipa sitten kyseessä minkä maan viittomakieli hyvänsä. Koska mistäpä me kuulevat voisimme tietää mitä kieltä kulloinkin viitotaan.
Erotatko itse toisten viittomakielistä, että mistä kansallisuudesta puhujat ovat.
Ave, Karpalo! Jälleen loistava esimerkki siitä, että miten oivallinen kanava tämä blogi on. Tarvitsen näet näkökulmia asioihin, jotta voisin ymmärtää valtaväestön ajatuksia paremmin.
"Toinen joka sotkee on se, että kielestä käytetään aina nimitystä viittomakieli olipa sitten kyseessä minkä maan viittomakieli hyvänsä. Koska mistäpä me kuulevat voisimme tietää mitä kieltä kulloinkin viitotaan."
How true. O_o
Suomessa käytössä olevalle viittomakielelle on oma virallinen nimensä, ja se on suomalainen viittomakieli. En tiedä, miksi käytämme etuliitettä "suomalainen" kovin laiskasti. Monissa muissa maissa tätä asiaa nimenomaan korostetaan.
Muutamia esimerkkejä eri maiden viittomakielistä:
American Sign Language (ASL/Ameslan)
Australian Sign Language (Auslan)
British Sign Language (BSL)
Deutsche Gebärdensprache (DGS)
Langues des Signes Français (LSF)
Lengua de signos española (LSE)
Nederlandse Gebarentaal (NGT)Svenskt teckenspråk
Österreichische Gebärdensprache (ÖGS)
Karpalo, kommenttisi inspiroi minua. Yritän tästä lähtien käyttää oman kieleni nimeä kaikessa komeudessaan: "suomalainen viittomakieli"! Se ei luultavasti kuitenkaan auta asiaa kovin paljoa, koska uskomus viittomakielen kansainvälisyydestä on kansainvälinen uskomus, minkä olen itsekin matkoillani saanut huomata. Siis siitä huolimatta, että maassa puhutaan jatkuvasti kielestä kansallisuusetuliitteen kera. Ehkäpä liikennemerkkiteoriasi osuu lähelle oikeaa. Viittomakieliä ei ajatella oikeina kielinä, vaan yhtenä veikeänä tapana kommunikoida.
Mitä tulee viimeiseen kysymykseesi, luulen että kielentunnistus tapahtuu vähän samaan tapaan kuin kuulevillakin. Jos tunnen kieltä hiukan, pystyn hetken seurattuani sanomaan, mikä kieli on kyseessä ja mistä maasta tyypit ovat. Mutta jos tunnen heidän käyttämänsä kielen huonosti tai en ole koskaan ennen nähnyt sitä (ts. en ymmärrä kieltä), siirryn arvailemaan ulkonäön, olemuksen ja huulion perusteella. Arvata saattaa, että joskus diagnoosini menee metsään :P
Kuinka helppoa on oppia suomalainen viittomakieli?
Jos vertaa esimerkiksi uuden ulkomaisen kielen oppimista (unohtaen kulttuurin ym.), niin riittää sanakirja ja vieraskielinen teos/raportti. Sanakirjan kanssa sitten voi kääntää tekstin ja oppia kielen.
Kielioppiin voi sitten paneutua myöhemmin, kunhan perussanasto löytyy muistista. Toki poikkeuksellisen vaikeasti opittavia kieliä löytyy, kuten aasialaiset ja arabimaailman kielet, jotka kirjoitetaan erikoisilla aakkosilla ja vääriin suuntiin (ylhäältä alas ja oikealta vasemmalle).
Siis kuinka helpposti pääsee perusteisiin käsiksi ja onko olemassa joku perussanasto? Yleensä löytyy matkaoppaiden viimeisiltä sivuilta löytyy kohdemaan perussanastoa:
- päivää
- kiitos
- ole hyvä
- yksi olut, kiitos!
- jne =)
Selvisi muuten tuolta Vian kautta pomppien, että viittomakielen tulkille löytyy amk-tasoinen tutkinto. Se lienee sisällöltään vastaava, kuin puhuttujen kielten tulkkikoulutus eli kielen lisäksi kulttuuria ja historiaa. Heillä ei ainakaan työt lopu, koska kuuroja on aina.
Tosi mielenkiintoista. Miten kieltenopiskelu ja viittomakielten opiskelu sitoutuvat toisiinsa ?
Edellyttäkö esim ranskalaisen viittomakielen opiskelu ranskan puhekielen hallitsemista ? Olen täysin maallikko näissä asioissa, enkä tiedä miten paljon sidoksissa ne ovat toisiinsa.
Hassu esimerkki on esim tutut ranskalaiset tietokoneinssit, jotka koodaa ja päivittää palvelimia englanniksi päivät pitkät, muttei kuitenkaan osaa sanoa yhtäkään lausetta englanniksi.
Vaikka olen oppinut puhumaan kolmea vierasta kieltä (ja luen paria niiden lisäksi), en kykene oppimaan viittomakieltä. (Yritys oli kyllä ankara, etten sanoisi epätoivoinen.) En rinnastaisi sitä noin vain puhuttujen kielten opetteluun. Entinen naapurini taas kertoi oppineensa viittomakieltä huomattavasti nopeammin ja helpommalla kuin muita vieraita kieliä... Kielellistäkin lahjakkuutta on useampaa, kuin yhtä lajia! :) Lueskelin saman tien koko blogihistoriasi, kun tänne kerran eksyin. Veikkaanpa, että unelmien prinssin kohdalla on se riski että prinssi ei koskaan opi - toisaalta, paljon enemmän on niitä, jotka oppivat kun haluavat :) Blogistan on ihmeellinen: oletko tutustunut tähän? http://rampyla.vuodatus.net/blog/81478 - tuli vaan etsimättä mieleen, kun prinssistä oli puhe ;)
Valkoturkki ja muut kiinnostuneet, tässäpä itseopiskelijan aarreaitta: Suvi - Suomalaisen viittomakielen sanakirja!
Siellä ei varsinaista turistin perussanastoa ole, mutta haun kautta löydät etsimäsi:
- päivää
- kiitos
- ole hyvä
- yksi olut, kiitos!
Jos oma juominen alkaa nolottaa, voi aina vetää huomion toisaalle ja kertoa juorun: "Naapurini seisoo päivittäin viinakaupan edessä. Luulenpa, että hän on juoppo."
Maurelita, oppiakseen esimerkiksi LSF:ää ei tarvitse hallita kirjoitettua ranskaa. Suomessa asuu monia kuuroja maahanmuuttajia ja usein he osaavat jo vuoden, parin jälkeen sujuvasti suomalaista viittomakieltä, mutta kirjallinen suomi ei heiltä vielä suju. Asiaa ei auta se, että suomi on kieliopiltaan yksi maailman hankalimmista kielistä! :P
Mari, harmi ettei viittomakieli ollutkaan sinun juttusi. On kyllä totta, että toiset omaksuvat viittomakielen helpommin kuin toiset. En ole perehtynyt tarkemmin siihen että miksi näin on, mutta uskoisin, että sitä on tutkittu. Hassua, että mainitsit Jenni-Juulian blogin - olen lueskellut sitä jo pari kuukautta, mutta tuohon prinssipostaukseen en ollut törmännyt. Hih :)
Opiskelin viittomakieltä yliopistossa sivuaineena, mutta surukseni paikkakuntaa vaihdettuani opintojen jatkaminen ei enää ollut mahdollista :( Kielten ammattilainen minusta kuitenkin tuli, mutta viittomakieli ei nyt lopulta kuulu kielivalikoimaani. Olen lisäksi kymmenessä vuodessa onnistunut unohtamaan lähes kaiken oppimani!
Minulle viittomakielen oppiminen oli todella hidasta ja koin sen vaikeaksi, vaikka muut kielet tarttuvat päähäni kuin itsestään. Minusta viittomakieli oli kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoista, ehkä juuri siksi, että se on jollain vaikeasti määriteltävällä tavalla kuitenkin niin erilaista kun kirjoitettu kieli. Luulen kyllä, että hitaassa oppimisessa kirjoitusmuistini oli merkityksellinen: kun en pysty kirjoittamaan, en saa muistijälkeä toimintaan samalla tavoin, kun muita kieliä opiskellessani.
Vielä nykyisinkin, kun joku vaikkapa työopaikkahaastattelussa näkee papereistani, että olen opiskellut viittomakieltä, tuo mainitsemasi kysymys ko kielen mahdollisesta kansainvälisyydestä tulee lähes poikkeuksetta esiin. Minulta on kysytty myös, miksi sitten opiskelin muita kieliä, jos kerta osaan (kansainväliseksi oletettua) viittomakieltä... "Parhaan" kommentin viittomakieleen liittyen kuulin, kun isäni (viisikymppisenä ja siihen asti kuulevana) kuuroutui: naapurit kysyivät meiltä muilta, pitääkö meidän nyt opetella viittomakieltä, että ymmärtäisimme isääni! :)
jospa: havaintosi kirjoitusmuistista on mielenkiintoinen. Olen aikaisemmin ajatellut, että kyseessä olisi jonkinlaiset motoriset vaikeudet, mutta ehkä siihen liittyy muutakin. Vaikka ihminen tutkitusti käyttää samaa aivolohkoa tuottaessaan viittomakieltä ja puhuttua kieltä, niin ihmisten oppimisessa näyttää olevan eroa. Toiset oppii ihan tuosta noin vaan ja toiset taas hitaammin. Näitä viittomakielen omaksumisjuttuja testataan mm. viittomakielentulkin koulutusohjelman pääsykokeissa.
Heh noita teidän naapureita - voiko joku oikeasti luulla noin? :D
Lähetä kommentti