Long time no see!

Tarkoitus ei suinkaan ole lopettaa bloggailua, mutta kuten kaikki ovat havainneet, kesä on ollut ihanin ja aurinkoisin naismuistiin! Voi tätä onnea. Mieluummin sitä istuu terasseilla kuin koneen ääressä. Nyt yritän vieroittautua kesäjuopottelusta, kuten luultavasti 75% Suomen muista kesälomalaisista. Hik.

Jätän omaan arvoonsa kommentit, joissa epäillään identiteettini todenperäisyyttä. Vaikka laittaisin tähän lääkärintodistukseni, en pystyisi todistamaan, että paperi on todellakin minun. Vaikka yrittäisin olla kuinka välinpitämätön kommenttien suhteen, en voi olla pohtimatta, miksi ihmisten on niin vaikea uskoa. Se on oikeastaan surullista. Onko kuuro tuomittu kulkemaan ikuinen "KIRJOITUSTAIDOTON"-polttomerkki otsassaan vain siksi, että korvissa on jotain vikaa? Tämä on jo kulunut fakta, mutta on ihan pakko laittaa: kuulon puute ei tarkoita sitä, että korvien välissä olisi jotain vialla. Ihminen on siitä ihmeellinen olento, että se voi oppia ihan mitä tahansa. Jopa suomen kielen.

Sujuva ja rikas kirjallinen ilmaisu on taito siinä missä muutkin taidot. Eivät kaikki kuulevatkaan kirjoita täydellistä suomea. Taito puhua ja taito kirjoittaa eivät siis ole sama asia. Jo maalaisjärjellä kykenee päättelemään, että kuuro voi oppia ihan mitä tahansa siinä missä kuka tahansa muukin, jos hänelle tarjotaan siihen hyvät puitteet. Kuurous ei sulje pois lahjoja, joita ihminen on saanut. Toisilla on hyvä kielipää, toisilla mahtava rytmitaju, looginen päättelykyky, johtamistaito, you name it. Kuurous sen sijaan voi vaikuttaa kuuron henkilön ympärillä oleviin ihmisiin: vanhempiin, sisaruksiin, sukulaisiin, opettajiin ja muihin. Jos he eivät osaa suhtautua asiaan oikealla tavalla, saattavat kuuron lahjat valua hukkaan.

Vaikka olisikin kuuro, voi silti olla kiinnostunut kuulevamaisista asioista. Lordin voittaessa Euroviisut myös kuurojen yhteisö riemuitsi. Hallelujah! Hyvä Suomi!