Monissa satukirjoissa on runoja, lauluja ja kaikenlaisia riimejä, jotka jäävät mieleen soimaan vuosikausiksi. Hetkinen! Kuinka? Jos ihminen on kuuro, niin miten päässä voi soida mitään? Eihän siellä ole muuta kuin...tyhjyyttä ;) Vai olisiko niin, että rytmin ja kenties äänenkin taju eivät liity lainkaan kuuloon? Itse kuulen näillä korva-aparaateillani kaikenlaisia hälyääniä omaksi ilokseni (vaikka niistä ei varsinaista hyötyä olekaan), mutta mulla on kavereita, jotka eivät kuule pihaustakaan. Niilläkin soi päässä kaikenlaista. Jännä juttu, eikö?
- - - - - - - - -
- - - - musta kuu
vaahtoharjapilvet
- - - mereen ajautuu
käännän loitsun
käännän loitsun
(tässä ääni piti tauon
ja kuului käheää naurua)
puuhi pikku noita
puuhi hiiri pieni
heitä keitokseeni
punakärpässieni
- - - - - sudenmarja
korpilieko
riidenyrtti
lemuavan rahkan alta
juuri kämmekän
- - - - - - - - -
aiaiaiaiaiaiai
yrtit unen
mustan unen
maistuu makealta
(Kerttu-Kaarina Suosalmi: Tule takaisin, Menninkäinen!)
P.S. Älkää kysykö, mitä puuhiminen on. Se on jotain jännittävää...puuhailua ;)
P.P.S. Suosittelen Antikvariaatti.netiä, hyvä palvelu!
2 kommenttia:
Ou jea! Minähän olen varsinainen kulttuurivaikuttaja:) Sain muistaakseni kahdeksanvuotislahjaksi kaverilta (tai siis tietty sen äidiltä) Tule takaisin menninkäisen.
Taidankin lukea sen noin kertauksen vuoksi ja sitten lainata sen kaverin kirjastosta. Sopii syksylukemistoon.
Orange seeds: Hih. Jännää huomata, miten syksy saapui Suomeen heti kun sain Menninkäisen käsiini. Ennustan: seuraavaksi tulee syysmyrsky ja Tuulenpesä-peikot vaikeroivat: "Mene matkaasi, Itätuuli!"
Lähetä kommentti