Anttila. Kun olen kantanut keräämäni meikit, kosteusvoiteet ja muut tärkeät kauneuteni ylläpitotuotteet kassalle, tulee maksun hetki. 28,70 €. Okei. Kaivan lompakosta 20 €, sitten 5 €, ja hetkinen - kolikot taitavat riittää tasarahaksi asti. Lantteja kaivellessani huomaan sivusilmällä, että kassa liikahtaa jalalta toiselle. Merkki siitä, että se sanoi jotain ja pitää minua ylimielisenä bitchinä, kun en vastaa. Katson kassaan ystävällinen "anteeks, mitäsäsanoit?"-ilme kasvoillani, ja se toistaa kysymyksensä. "Ösfösul uss orggii?", se sanoo. Sisäänrakennettu täydennysohjelmani alkaa oitis raksuttaa. Uss? Ussi. Pussi. Muovipussi. "Joo, laita", vastaan sille ja nyökäytän päätäni. Se katsoo minua hölmistyneenä. Väärä arvaus, oletan. "Mitä?" kysyn nöyränä. "Nii, et oiskosul plussakorttii?" se kysyy ja naputtaa sormellaan tiskin päällä olevaa plussakorttimainosta. "Ai! Joo!" hihkaisen ja kaivan korttini esiin.
Sokos. Vielä ruuat pariksi päiväksi. Noukin koriin elintarvikkeita ja siirryn kassajonoon. Muonani siirtyvät liukuhihnalta kassan käsien kautta kaukaloon. 18,20 €. Maksan setelillä. Kassa avaa suunsa: "Uul, äzz uutt aheksakaxzzt." Äzz. Äs. S-etukortti. "Ei oo.", vastaan rutinoituneesti. Kassa katsoo minua kuin vankikarkuria. Hitto, väärä arvaus. "Siis mitä?", kysyn. "Niin, et täst puuttuu 8,20.", se sanoo pelokas katse silmissään. Katson sen kädessä olevaa 10 euron seteliä. Perse. Luulin antaneeni sille kakskymppisen! Väläytän anteeksipyytävän virnistyksen ja ojennan tytölle oikean setelin. Tilanne on niin koominen, että nauran sille vielä bussissa.
Alko. Vielä täytyy ostaa viinipullo illanistujaisiin ystävän luona. Valitsen vaihteeksi portugalilaisen Casal Garcian, joka on ihanan pirskahtelevaa. Sitten kassalle. Alkossa on aina jotenkin hienostunut tunnelma (paitsi kansallisten juopottelupäivien alla) ja kenties teinivuosien "Jäänkö kiinni vai enkö"-fiilis on edelleen läsnä. Alkossa käyminen on siis jännittävää, ja haluan käyttäytyä siellä sivistyneesti. Kassa luo minuun arvioivan silmäyksen ja vie pullon viivakoodinlukijan lähelle. Katseeni on kiinnittynyt tiiviisti kassaan (tai oikeastaan sen huuliin). Jos se vaikka kysyy papereita, niin osaan häsläämättä näyttää. Kassa katsahtaa minuun toisenkin kerran. Katson sitä intensiivisesti, odottaen: nytkö se kysyy? Kolmannella kerralla se jo huomaa, että tässä on jotain mätää. Sen otsa rypistyy: "Onko henkilöllisyystodistusta?"
Tätä menoa minulta kysytään papereita vielä nelikymppisenäkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Heips!
Hyvän oloinen blogi. Kiinnostavaa lukea ei-puheorientoituneen ihmisen ajatuksia elämästä. Tuo teoriasi siitä, miksi olet tavallista tarkkenäköisempi ja huomiokykyisempi ihmisten suhteen oli vakuuttava. Ei mikään huono ominaisuus tuollainen erityisterävä psykologinen silmä.
Hehei!
Blogisi on minulle Löytö! :)
Kirjoitat mukaansatempaavasti!
Yhdyn Elsaan.
Minä opetin pojalle sormituksen alkeet, heti kun hän osasi lukea normaalia tekstiä ja se oli hänen lapsena ollessa meidän salakieli.
Edelleen saatetaan vaikka jossakin tylsissä perhejuhlissa sopia "piilomerkillä" miksi meidän pitää poistua.
Minä olen ollut aika paljon tekemisissä kuulo- ja näkövammaisten kanssa, ja olen samaa mieltä, että kuulovammaiset, mutta erityisesti kuulovammaiset naiset ovat hyvin tarkkanäköisiä tulkitsemaan mikroilmeitä. Mutta toisaalta olen myös huomannut senkin, että vajaa-aistisuus myös heijastuu ihmisten käytöksessä.
Tuntemani kuulovammaiset miehet ovat melkein kaikki jotenkin rajoittuneita, oikea sana voisi olla suvaitsemattomia. Jostakin syystä en ole kokenut naisia näin. Toki melkein kaikki tutut kuulovammaiset ovat miehiä.
Mielenkiintoista on myös se, että tuntemani värisokeat miehet ovat myös tunne-elämässään jotenkin "sävyttömiä"
orange seeds: Kiitos kommentistasi. Pitäisiköhän kouluttautua kallonkutistajaksi ;)
elsa: Kas, tulkkiopiskelija! Hyvä ammatinvalinta :)
p.a.jäppinen: Mielestäni useimmat miehet ovat rajoittuneita, huolimatta siitä ovatko he kuuroja vai eivät. Hihi. Ei mut oikeasti - olisi kiinnostavaa saada kuulla muutama esimerkki, missä ja miten tällainen suvaitsemattomuus tulee heissä esille. Omasta mielestäni kuurot urokset ovat varsin (jos ei liiankin) vapaamielisiä. Käytät termiä "kuulovammainen", joka on varsin laaja käsite ja voi tarkoittaa lievästi, keskivaikeasti tai vaikeasti huonokuuloista henkilöä tai sitten viittomakielistä kuuroa, joista suurin osa ei miellä itseään kuulovammaiseksi vaan kuuroksi. Tai sitten se voi olla naapurin pappa, jolle on iän myötä kertynyt hometta korviin.
Joitain sellaista kävi itelläkin mielessä. Mahtaako kuuroilla olla vielä omia psykologeja tai psykiatreja? Joutuuko kuuro ihminen asioimaan psykiatrilla tulkin kanssa tms? Jos itse olisin kuuro ja tarvitsisin psykiatrin apua, asioisin varmasti mieluiten toisen kuuron kanssa. Vaan luulempa että erityisiä kuuro-psykiatreja tai sen puoleen muitakaan lääkäreitä ei taida hirveä paljoa olla. Vai?
orange seeds: Arvelet aivan oikein. Kuuroja lääkäreitä, psykologeja tai psykiatreja ei meillä Suomessa vielä ole. Asiointi vaikkapa psykiatrin luona sujuu takuulla mukavasti, jos lääkäri osaa viittomakieltä. Kuulemani mukaan Helsingin HUS:ssa on kuuleva, viittomakielentaitoinen psykiatri, joka palvelee kai enimmäkseen kuuroja. Muualla Suomessa asuvien täytyy ottaa viittomakielen tulkki mukaan istuntoon. Olisihan se hienoa, jos joku kuuro kouluttautuisi lääketieteen alalle (oiva boosteri yhteisön arvostukselle), mutta itse en kuuron lääkärin palveluja käyttäisi. Kuurojen yhteisö on sen verran pieni, että lääkäri saattaisi olla rippikoulukaverini tai aarg, entinen poikaystävä ;/
No, sekin on jo kiva jos lääkäri osaa viittomakieltä. Itsestä voisi monesti tuntua hassulta ottaa lääkäriin joku kolmas pyörä mukaan, vaikka tämä kuinka olisi luotettava ja asiallinen ja ammattieettinen tulkki. Toki ei mitään ongelmaa jos kyse on jostain flunssan hoidosta, mutta entäs intiimimmeissä asioissa.. hankalta vaikuttaa tuo lääkärissä asioiminen.
Lähetä kommentti