Kuulevaksiko?

Monia kuulevia kiinnostaa, että haluaisinko olla kuuleva. He hämmästyvät usein kuullessaan vastauksen, joka on ehdoton EI!

Jos eräänä aamuna heräisin siihen, että kuulisin yhtäkkiä kaiken, tulisin niin hulluksi, että minut vietäisiin pakkopaidassa Lapinlahteen. Luoja. Elämäni olisi täysin pilalla. Kaikki se, minkä päälle olen elämäni rakentanut, murenisi sirpaleiksi. Koko olemassaoloni tarkoitus häviäisi ja tuijottaisin lamaantuneena eristyssellini pehmustettua seinää sormet tiukasti korvissa. Toivoisin jatkuvasti herääväni pahasta unesta. Saattaisin jopa tilaisuuden tullen tunkea teräviä esineitä korviini siinä toivossa että tekisin niille parantumatonta vahinkoa ja elämäni palautuisi jälleen normaaliksi.

Kuurous ei tietenkään ole elämäni tärkein asia. Se on kuitenkin osa minua siinä missä mikä tahansa muukin ominaisuuteni. Olen kiitollinen siitä, että elän juuri tätä elämää. Jos olisin kuuleva, minulla ei olisi näin suurta sosiaalista verkostoa. Minulla ei olisi kaikkia näitä tuhansia erilaisia, päivittäisiä kuuro vs. kuuleva -kokemuksia, jotka kasvattavat minua päivä päivältä enemmän. Sama päinvastoin - minä en enää kasvattaisi muita ihmisiä pelkästään olemalla minä. En todellakaan olisi enää minä, vaan sulautuisin massaan ja olisin samanlainen kuin muutkin ihmiset. Kuuleva. Kärsisin kroonisesta unettomuudesta ja valvoisin yöt outoja ääniä peläten ja kohtaloani murehtien. Elämässäni ei enää olisi sydäntäpusertavia yllätyksiä, vaan kuulisin aina, kun joku hiippailee takanani. Voisin hoitaa asiani kotisohvalta käsin puhelimitse. Saatuaan sairaalasta tiedon kuulevoitumisestani sosiaalitoimisto peruuttaisi tulkkipäätökseni ja takavarikoisi rakkaan vilkkuvalo-ovikelloni. Ystävät ja kaverit kohtelisivat minua kuin HIV-positiivista. Heidän olisi vaikea suhtautua asiaan ja luultavasti he lakkaisivat pikkuhiljaa pitämästä yhteyttä. He kokisivat, että en enää kuulu heihin, vaan niihin.

Luoja. Se olisi painajaismaista! Onneksi se on mahdotonta. Vai onko?

Kaikilla meillä on pelkomme :/